perjantai 3. elokuuta 2012

tomorrow i'll go back to tara

Olen yrittänyt malttaa mieleni ja olla hehkuttamatta uutta pukeutumissesonkia ennen kuin kesä on varmasti saateltu päätökseen. Nyt on kuitenkin jo elokuu, alekyltit on vähitellen korjattu näyteikkunoista ja kauppoihin virtaa kauniita uutuuksia. Syksy on suosikkivaatesesonkini monestakin syystä. Ensinnäkin olen uusien alkujen nainen. Pidän aamuista, maanantaipäivistä ja vuodenajan vaihtumisesta. Syksy on mitä suurimmassa määrin uusi alku, jopa enemmän kuin tammikuun ensimmäinen. Toisekseen syksy on ainoa sesonki, jolloin Suomessa ei tarvitse palella. Keväällä aletaan vähentää vaatetusta, vaikka aamuisin on vielä pakkasta, kesällä on pakko näytellä teräsnaista shortseissa ja talvella - no, kyllä te tiedätte. Syksyllä saa hyvissä ajoin kaivaa esiin päällystakit ja villapuserot ja on siitä huolimatta very much in season.


Pukeutumisesta kiinnostuneena joskin epätrendikkäänä ihmisenä ryhdyn seuraamaan uuden sesongin tuotteita parhaimmillaan jo puoli vuotta etukäteen. Heinäkuussa aloin kytätä nettikauppojen uusia tulokkaita ja miettiä, mitkä ovat ne tärkeimmät jutut, joita tulevana syksynä ja talvena tarvitsen. Satumaisen tuurin sattuessa kohdalle listan asioita voi löytää kesän alennusmyynneistä, mutta näin harvemmin on laadukkaiden perusjuttujen osalta. Niiden kanssa onkin syytä olla syksyllä ajoissa liikkeellä, jos haluaa saada juuri tietyn asian ja vielä oikean kokoisena.

Omia tarvehankintojani syksylle ovat pari hyvää työvaatetta, päällystakki ja matalakantaiset saapikkaat. Esimerkiksi trenssipuolella ensimmäiset erät näyttävät kuitenkin menneen jo!


Alkuviikolla hakeuduin varta vasten katsastamaan uutuudet Tara Jarmonilta, joka on osoittautunut työvaatteissa aivan ykköseksi. Minulla on merkiltä entuudestaan pari kotelomekkoa ja olin päättänyt hankkia yhden lisää uudesta mallistosta. Kauan ei tarvinnut katsella, kun iskin silmäni tuohon etummaisena rekissä roikkuvaan kaunokaiseen. Puuterinväri on ilmeisesti tämänhetkinen suosikkini.

Kotelomekoilla pystyn paikkaamaan sitä seikkaa, että istuvia jakkuja en löydä juuri koskaan. Pidän myös tyttömäisistä, vintage-henkisistä malleista, istuvista mutta ei liian napakoista leikkauksista ja materiaaleista, jotka eivät juurikaan rypisty, vaikka joudun istumaan tietokoneen ääressä pitkiä aikoja. Haluan vaatteideni myös kestävän pitkään. Vanhin Tara Jarmon -mekkoni on muistaakseni vuodelta 2006 ja uskon pitäväni sitä vielä ainakin toiset kuusi vuotta.


Merkki on Suomessa hintava mutta kotimaassaan Ranskassa jonkin verran edullisempi. Olen pitkään etsinyt nettikauppaa, joissa olisi laaja valikoima Tara Jarmonia. Esimerkiksi merkin oma nettikauppa ei toimita Suomeen eikä myöskään Place des tendances, jolla on yksi netin parhaista valikoimista. Sen sijaan MonShowroom näkyy juuri aloittaneen kansainväliset toimitukset. Ehkä seuraavan ostokseni teen jo sieltä.

28 kommenttia:

  1. Olipa hienosti sanottu: "Ensinnäkin olen uusien alkujen nainen. Pidän aamuista, maanantaipäivistä ja vuodenajan vaihtumisesta. Syksy on mitä suurimmassa määrin uusi alku, jopa enemmän kuin tammikuun ensimmäinen."

    Kiitos tuosta ajatuksesta, jotenkin hurjan positiivinen ja valoisa. Varsinkin tuota maanantaita yleisesti ajatellen. Se kun tuppaa arkena olemaan hieman tahmeinen ainakin minulla. Yritän loman jälkeen muistaa tuon sinun uuden alku nainen -ajatuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä nainen todellakin tarvitsee niitä uusia alkuja, kun ei kaikki vain aina mene niin kuin siellä kuuluisassa Strömsössä. Toivottavasti näistä ajatuksista on muillekin apua:)

      Poista
  2. Olipas hyvä postaus! Olen myöskin vuodenaikojen kannattaja ja syksyn pukeutuminen on oikeasti ainoa, mikä saa minut syttymään.

    Viimeisen vuoden työasuni on ollut hyvin vapaa-ajan henkinen ja työasut tulleet firman puolesta. Kaipaan pukeutua siistimmin ja erottaa selkeästi työpukeutuminen vapaa-ajan pukeutumisesta. Noh, tulevaisuus töiden osalta on vielä täysin auki, kotirouvan "työpukeutuminen" on edellistä työtä rennompaa. Tai pitäisikö alkaa All American Housewifeksi fiftarimekkoineen ja tupsullisine korkkariaamutossuineen :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen kotirouvatyyli houkuttelisi kyllä:D Itse taas välillä stressaan liikaakin työpukeutumisesta. Olisi kiva, jos olisi jokin valmis univormu, johon pukeutua työn puolesta.

      Poista
  3. Todella mukava postaus, josta jäi hyvä fiilis! <3 Kauniit kuvat ihanine mekkoineen olivat piste i:n päälle!

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Syksyfaneja näkyy täältä löytyvän runsaasti!

      Poista
  4. Ihana tuo otsikko, tekee mieli kaivaa Scarlett & kumppanit esiin kirjahyllystä. ;)
    Sinulla on todella taito kirjoittaa, kiitos blogistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin, että näinköhän kukaan tajuaa, mitä otsikolla ajoin takaa. Sieltä ainakin löytyy sielunsisar. Scarletthan vasta uusien alkujen nainen olikin.

      Poista
  5. En ole viela ehtinyt 36 asteen helteessa tuumailla syksya...
    kaikki sun mekot nayttaa niin kauniilta, mutta toi Tara Jarmonin puuterinvarinen on ihan ykkonen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni yksillä... meillä kesä meni kyllä menojaan - onneksi ei ollut kertaakaan noin kuuma!

      Poista
  6. Komppaan muita: aloituksesi oli kiva.

    Minä jaan innostuksesi Tara Jarmonin mekkoihin. Keväällä ostin kaksi mekkoa,ja juuri tuon Monshowroomin aleista onnistuin saamaan yhden mustan mekon 122 eurolla. Pitäisi kai suosia suomalaisia liikkeitä, mutta jos hinnanero postikulujen jälkeenkin on yli 70 euroa, lompakkoni äänestää puolestani. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tahtoo mullakin käydä, vaikka arvostan esim. Mikonkadun Tara Jarmon -yrittäjää kovasti enkä haluaisi liikkeen katoavan mihinkään. Toisaalta en ole itse vielä kertaakaan tilannut MonShowroomilta. Kuulostaa siltä, että teit sieltä hyvän löydön!

      Poista
  7. Ihanasti kirjoitettu postaus!! Itse täysin samaa mieltä kanssasi!:)

    Ihanaa viikonloppua!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elle-Marie! Hyvää viikonloppua sinnekin vaikka viikon myöhässä:)

      Poista
  8. Tara Jarmonin mekot ja takit ovat minunkun suosikkejani. Pitää vaan "isona" keksiä sitten työ missä voisin pukeutua niihin arkisinkin (aivan kutkuttavan ihana ajatus:)).
    Tämä oli tosi kiva postaus, minullekin tuli positiivinen olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta taas mikään ei olisi mahtavampaa kuin pukeutua töissä valkoiseen takkiin joka päivä:) Mutta hyvä pointti, yritän nauttia tästä "etuoikeudesta".

      Poista
  9. Minäkin pidin tästä postauksesta; ihanat kuvat! Ja muutenkin niin laadukas postaus taas, tästä saisi todella moni bloggaaja ottaa oppia. Mistä tuo kaunis vaaterekkisi olikaan?

    Minulla ei ole yhtään vaatetta Tara Jarmonilta, mutta kaikki aina suosittelevat merkkiä minulle. Tuo puuterinen mekkosi näyttää ihanalta! Ostin tuosta bujettiversion Espritiltä http://www.esprit.fi/fi/sale/women/CLOTHES/mekot/business_mekot/B23025_263 joka sekin osoittautui oikein hyväksi hankinnaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onpa mukava kuulla! Tiedätkö, kävit mielessä, kun kirjoitin tätä. Ajattelin, että TJ olisi näköisesi merkki, mutta sitä ei varmaan saa Oulusta mistään. Ehkä voisit kokeilla nettitilausta?

      Ja vaaterekki on - ta daa - Ikeasta.

      Poista
  10. Täällä toinen syyssesongista innostuva! Työnikin puolesta "vuosi alkaa" elokuun puolessa välissä, eli kun koulut aloittavat. Koska olen pientä kokoa, olen tottunut väijymään tiettyjä juttuja heti, kun ensimmäiset syysesongin jutut tulevat myyntiin, esim. takkeja kannattaa heti metsästää.

    Tara Jarmon on kaunista, hyvän hankinnan teit! Ja nuo kuvasi, ah ja voi, kuin lehdistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu kokojen kanssa. Onneksi esim. Stockalla voivat joistain merkeistä tilata pyydettäessä lisää...

      Poista
  11. Ihania mekkoja rivissään! Puuterinsävyinen Tara Jarmon on tosi suloinen! Olen ihaillut Tara Jarmonin vaatteita, mutten vielä yhtään omista. Tulethan lukemaan blogiani myös uuteen osoitteeseen www.onewomanonelifestyle.wordpress.com (uusi kaunis päivä) : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai tullaan! Tuo puuterinvärinen on minunkin tämänhetkinen suosikkini:)

      Poista
  12. Mä palasin jo nyt ties kuinka monetta kertaa lukemaan tätä postausta. Se vetoaa muhun ja voisin allekirjoittaa koko ekan kappaleen. :)

    Tara Jarmonin vaatteet on kyllä kauniita! Mä en omista yhtäkään, kun en oikein keksi käyttöä, mutta ihailen niitä aina muiden päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Norppa, onpa mukava kuulla, että onnistuin muotoilemaan ajatukseni niin, että muutkin kokevat jakavansa ne. Aika monta syksyfania on jo ilmoittautunut tähän postaukseen.

      Poista
  13. Ihana postaus :) Vaikka itse olenkin syksyn lapsia, en ole ikinä syksystä juurikaan pitänyt - paitsi jos se sattuu olemaan aurinkoisen kuulas ja kuiva :) Mutta viime vuosina olen todennut tuon saman asian mitä tulee vaatteisiin - en niinkään innostu kesähepenistä vaan huomaan odottelevani innolla syysuutuuksia... syksyn sävyjä ja ihania neuleita...

    Kaunis tuo uusi mekkosi - minä niinikään ihailen Tara Jarmonin vaatteita mutta itselläni ei niille ole käyttöä. Toisaalta hyvä, ettei töissä tarvitse pukeutua farkkuja kummempiin asuihin... toisaalta tylsää kun olisi edes välillä mukavaa pukeutua kotelomekkoihin, jakkupukuihin tms.

    Mutta nyt vaihtamaan aamutakki edes johonkin vaatetukseen ja kipinkapin tarkistamaan lempiliikkeitteni syystarjonta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ylempänä mainitsinkin, että itselläni on välillä melkoista stressiä työpukeutumisesta... kunpa saisikin vain pukeutua farkkuihin joka päivä... Mutta niin kai se on, että ruoho on aina vihreämpää siellä toisella työpaikalla:) Toivotaan kuulasta ja kuivaa syksyä ihan sinun tähtesi!

      Poista
  14. Hei, aivan pakko kommentoida. Löysin blogisi pari päivää sitten, ja selasin sen sateisena iltana alusta loppuun saakka. Aivan ihana blogi sinulla! Kauniita kuvia, kaunis ulkoasu.. Melkein hämmästyttää että sinulla on vain alle 100 lukijaa, ainakin vielä :) Pääset blogini sivupalkkiin muiden suosikkieni joukkoon hetimmiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Henna, tervetuloa lukemaan ja kiitos kauniista sanoista! Starttaankin tästä vastavierailulle...

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.